Tunnustuksia

Salon yhdistyksen Isä-lapsitoiminta on saanut pitkän historiansa aikana huomiota ja kiitosta eri lähteistä.

 

- - - -

2005

 

Tarmo Mäkeläinen ja Altti Järvenpää valittiin MLL Varsinais-Suomen piirin Vuoden vapaaehtoinen -palkinnolla kiitokseksi työstään Isä-lapsi -toiminnan parissa.

 

2005

- - - -

2008

 

Isä-lapsi -toiminnalle myönnettiin Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton Kansalaistoiminnan palkinto.

2008

- - - -

2013

 

15-vuotis -juhlassa Janne Martama, Pekka Mannervuori sekä Tommi Söyrilä palkittiin Salon yhdistyksen kunniakirjoilla työstään Isä-lapsi -kerhon jatkumisen eteen.

2013

- - - -

2013

 

MLL Varsinais-suomen piiri valitsi Salon yhdistyksen Isä-lapsi -toiminnan "Vuoden teko" -palkinnolla. Palkinto tuli pitkäjänteisestä työstä sekä onnistuneesta kerhon vetovastuun siirtämisestä.

2013

- - - -

2018

 

Isä-lapsikerhon toiminnanjohtaja Janne Martama palkittiin MLL:n pronssisella kunniamerkillä suorittamastaan työstä lasten ja nuorten hyväksi.

2018

- - - -

2019


Isä-lapsikerhon toiminnanjohtaja Janne Martama palkittiin Varsinais-Suomen Vuoden vapaaehtoinen -palkinnolla työstä Isä-lapsikerhossa.