Kysymyksiä ja vastauksia kerhosta

Mikä ihmeen Isä-lapsikerho?

Isä-lapsi toiminta lähti Salon seudulla käyntiin MLL:n lapsiperheprojektin myötä syksyllä 1998. Ensimmäinen kokoontuminen oli 21.10.1998. Tarkoituksena oli järjestää reipasta toimintaa ja yhdessäoloa isille ja alle kouluikäisille lapsille. Samalla perheen äiti sai omaa aikaa.
Vetäjinä toimivat kaksi vapaaehtoista isää yhteistyössä lapsiperheprojektin työntekijöiden kanssa. 
Kokoontumispaikaksi valittiin Hoito- ja palvelukeskus Sofian piha, josta aina lähdettiin eteenpäin, joko omilla autoilla tai yhteiskuljetuksella. Jotta mukaan oli helppo tulla, kokoontumispäivä pidettiin aina samana kuten kokoontumispaikkakin. 
Isä-lapsi ryhmä oli avoin eli toimintaan oli mahdollista tulla mukaan koska halusi ja jäädä pois vastaavasti eikä vuorotyö ollut este osallistumiselle. 

Vuonna 2000 lapsiperheprojektin päättymisen myötä toiminta siirtyi MLL:n Salon yhdistykselle. Salon yhdistys on antanut tukensa, jotta toiminta on voinut jatkua entiseen malliin.


Miten toimintaan pääsee mukaan?

Helpoiten pääset mukaan tulemalla suoraan tapaamispaikalle. Voit myös ottaa yhteyttä sähköpostilla tai Facebookissa

Muuta ei tarvita, ei ’rekisteröitymisiä’ tai muutakaan hankalaa byrokratiaa.  Sähköposti on tietysti hyvä antaa jotta voimme tehokkaasti ilmoitella esim. muutoksista ohjelmassa. Ilmoittelemme myös Facebook-sivullamme.

Voit liittyä sähköpostilistalle TÄSTÄ.


Minkä ikäisille kerho sopii?

Kohderyhmä on pääosin alle kouluikäiset lapset, koska heille on on yleisesti ottaen vähemmän toimintaa tarjolla. Koululaisille on sitten jo iltapäiväkerhoja yms.  Ohjelmasta löytyy kuitenkin mukavia juttuja myös vanhemmille lapsille. Kyllähän esimerkiksi uimahalli, Korkeasaari, teatteri yms ohjelma maistuu varmasti myös koululaisille. Ketään ei ajeta pois ;)

Mitä toiminta maksaa?

Toiminta on maksutonta. Toki toivomme mahdollisimman paljon uusia jäseniä yhdistykselle, tällä tavoin turvamme maksuttomuuden myös jatkossa. Voit liittyä vaivattomasti täällä. Jos suunnitelmissa on joku pidempi ja kalliimpi matka johon tarvitsemme esimerkiksi ison linja-auton, on mahdollista että kerätään isiltä pieni omavastuu johon ei matka varmasti kaadu. Lapsilta ei maksuja peritä koskaan.

Milloin kerho kokoontuu?

Pääsääntöisesti pyrimme pitämään kokoontumisajan vakiona, eli joka toinen tiistai klo 18. Poikkeuksia tulee silloin tällöin mutta niistä ilmoitetaan selkeästi ohjelmassa sekä muistutellaan vielä ennen ko.tapaamisen ajankohtaa.

Pitääkö tapaamisiin ilmoittautua etukäteen?

Ei tarvitse. Tapaamisiin voi tulla aina jos vain aika sopii ja sen kertainen ohjelma kiinnostaa (niin kuin varmasti aina tekee :) ). Joskus on poikkeuksia jos tarvitsemme esim linja-auto -kuljetuksia varten tiedon osallistujamäärästä. Näistäkin ilmoitamme ajoissa.

Mitä kerhossa tehdään?

Kokoontumisajankohta on pääasiassa arki-ilta, joten teemme kaikkea mahdollista mitä ikinä keksimme ja mihin tuo aika riittää :) Kaikki isät ja lapset voivat osallistua toiminnan kehittämiseen ja me kannustammekin keksimään ja ehdottamaan uusia seikkailuja mitä voimme tapaamisissa tehdä!

Mistä saan lisätietoa?

Voit ottaa suoraan yhteyttä sähköpostilla isalapsikerho@gmail.com tai internetistä josta löytyy yhteystiedot myös muille kerhon toiminnasta vastaaville henkilöille. Olemme myös facebookissa https://www.facebook.com/MLLSaloIsaLapsikerho




Otahan rohkeasti yhteyttä ja lähde mukaan mukavaan Isä-lapsitoimintaan!!